19.10.2022
Vastuullisuus

Martela sai kestävän kehityksen EcoVadis Gold -sertifikaatin

EcoVadis on myöntänyt Martelalle kultamitalin tuoreimmassa arvioinnissaan. Tämä oli meille jo toinen peräkkäinen kultamitali. Kultamitali myönnettiin, koska pistemäärämme oli korkeampi tai yhtä suuri kuin 96 % kaikista EcoVadiksen arvioimista yrityksistä.

Lounge-alue

Vastuullisuus on ollut osa Martelan toimintaa läpi historiamme. Pyrimme luomaan kestäviä ja vastuullisia tuotteita, jotka kestävät käyttöä ja aikaa niin muotoilun kuin fyysisen kulutuksen näkökulmista. Panostamme vastuulliseen liiketoimintaan useilla eri osa-alueilla. Koko liiketoimintamallimme perustuu työympäristön elinkaariajatteluun, jonka jokaisessa vaiheessa huomioidaan vastuullisuus, ja kiertotalous on tärkeässä roolissa. ”Olen ylpeä siitä, että vuosikymmenen vastuullisuustyön tulokset on arvioitu EcoVadis Gold -sertifikaatin arvoisiksi”, sanoo Anne-Maria Peitsalo, Martelan vastuullisuus- ja laatujohtaja.

Lue lisää Martelan yritysvastuusta!

EcoVadis on maailman suurin kestävän kehityksen luokituslaitos, joka arvioi toimittajayritysten suorituskykyä asiakkaiden toiveiden perusteella. Innovatiivista teknologiaa ja kestävän kehityksen asiantuntemusta hyödyntäen organisaatio pyrkii sitouttamaan yrityksiä ja auttamaan niitä omaksumaan kestäviä käytäntöjä. EcoVadiksen arviointi keskittyy 21 kestävän kehityksen kriteeriin, jotka on ryhmitelty neljään teemaan: ympäristö, työ & ihmisoikeudet, etiikka ja kestävä hankinta. EcoVadis-luokituskriteerit perustuvat kansainvälisiin kestävän kehityksen standardeihin, mukaan lukien UN Global Compactin kymmenen periaatetta, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukset ja Global Reporting Initiativen (GRI) standardit ja ISO 26000 -standardi. Vuonna 2007 perustettu EcoVadis on arvioinut yli 90 000 yritystä 200 toimialakategoriassa yli 160 maassa.

1.1.2022 alkaen julkaistavien tuloskorttien kriteerit ovat seuraavat:
Platina – top 1 % (kokonaispisteet 75–100)
Kulta – top 5 % (kokonaispisteet 67–74)
Hopea – top 25 % (kokonaispisteet 56–66)
Pronssi – top 50 % (kokonaispisteet 47–55)