Yritysuutiset

Martela uudisti radikaalisti toimistonsa vastaamaan hybridityön tarpeita

Toukokuun ensimmäinen maanantai oli pääkaupunkiseudun martelalaisille erityisen Happy Monday, sillä pääkonttorin muuttoprojekti Helsingin Pitäjänmäestä Espoon Keilaniemeen oli saatu päätökseen ja pääsimme muuttamaan uusiin upeisiin tiloihin. Olemme tehneet ison pohjoismaisen uudistuksen toimistoissamme ja muuttaneet toimivampiin tiloihin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

”Elämme kuten opetamme”

Koronapandemia ja siitä seurannut poikkeustila ovat muuttaneet pysyvästi työtapoja, minkä seurauksena myös työtilojen täytyy muuttua. ”Me elämme kuten opetamme”, sanoo Martelan asiantuntija- ja suunnittelupalveluista vastaavan Martela Design Studion johtaja Eeva Terävä. Tavoitteena oli uuden työympäristön avulla parantaa henkilöstön viihtyisyyttä ja tilojen toimivuutta.

Hybridityön lisäännyttyä oli selkeää, että pienemmillä ja tarkkaan suunnitelluilla neliöillä saataisiin aikaan muuttuneen työn tarpeita paremmin vastaavat tilat. Pitäjänmäen toimisto oli 20 vuotta vanha, eikä säännöllisesti tehtyjen päivitystenkään jälkeen enää palvellut optimaalisesti. Uskottiin myös, että uusi sijainti nopeasti kasvavalla alueella liikenteen risteyskohdassa sekä uudet tilat houkuttelevat henkilöstöä kohtaamaan toisiaan toimistolla. Halusimme myös toimiston, joka kuvastaa sekä Martelan uutta suuntaa että vahvaa historiaamme kestävän designin brändinä. Vastuullisuus on huomioitu muun muassa peruskorjaamalla arvokiinteistö tämän hetken vaatimuksiin.

Työtila Martelan uudessa toimistossa Keilaniemessä
Martelan toimitilat Keilaniemessä

Houkutteleva ja monipuolinen työympäristö

Muuttoprojektin pohjustus alkoi jo marraskuussa 2020. ”Seuraamme Martelassa jatkuvasti sekä asiakkaidemme että omien tilojemme toimivuutta. Kyselytutkimuksemme vahvisti, että etätyön määrä tulee jäämään korkeammaksi kuin ennen pandemiaa. Tilankäyttöä seuraavan teknologian ja jatkuvan dialogin ansiosta tiedämme todella tarkkaan myös muilta osin, millaisia tiloja toimistossamme tarvitaan ja kuinka paljon”, jatkaa Terävä. Sisäinen kysely marraskuussa 2020 toi lisäksi esiin puutteet työrauhassa sekä laajemmin tilojen toimivuudessa. Henkilöstö toivoi tiloihin myös lisää kodikkuutta.

Vuokrasopimus uusista tiloista allekirjoitettiin huhtikuussa, mitä oli jo edeltänyt alustavia tilalaskelmia ja hahmotelmia tilasta ja kalusteista. Kiinteistön remontti alkoi toukokuussa 2021 ja sisustus- ja kalustesuunnittelu tehtiin asiantuntijatyönä nopeasti etenevässä tahdissa ja tiiviissä yhteistyössä.

Ville ja Eeva

Monipuolisuus ohjasi sisustus- ja kalustesuunnittelua

”Tämä projekti oli todella mieluisa, mutta ei ihan helpoimmasta päästä. Omaan käyttöön on aina jotenkin haastavampi suunnitella”, toteaa sisustus- ja kalustesuunnittelusta vastannut Martelan Päivi Puroja. Haastavuutta lisäsi se, että tilaa käytetään osittain myös kalusteidemme showroomina, ja vaihtuvien kalusteiden pitää muodostaa toimiva kokonaisuus. Tavoitteena oli myös hyödyntää osittain olemassa olevia kalusteita ja huomioida kiinteistön ainutlaatuinen arkkitehtuuri.

Tiloista haluttiin mahdollisimman monipuoliset, jotta käyttäjät löytävät itselleen aina mieluisan paikan tehdä töitä. Toimistossa ei ole yhtään keskenään samanlaista tilaa ja erilaiset työntekemisen vyöhykkeet on optimaalisesti edustettuina. Virtuaalipalavereille on varattu runsaasti tiloja.

”Otin kaksikerroksisen tilan värimaailman Martelan omasta brändiväripaletista ja yleisilme vaalenee yläkertaan. Tilan kiinteät osat on valittu Nordic Roots -väreistä, kun taas irtokalusteissa toistuu Happy Touch -raikkaus”, jatkaa Puroja. Kokonaisuus on todella harmoninen ja värivalinnat antavat luonnetta eri tiloille.

Keilaniemi – here we come!

Uusi toimisto korkattiin maanantaina Happy Mondays -kuohuvilla. Ensimmäiset kommentit uudesta toimistosta olivat todella innostuneet! Uskomme, että toimisto tulee ensi-innostuksen jälkeenkin toimimaan aktiivisena kohtaamispaikkana, jonne myös asiakkaiden ja kumppaneiden on helppo tulla. ”Toimistomme on living lab, josta saamme jatkuvaa kokemusta omista tuotteista ja ratkaisuista sekä tietoa tuotekehitykseen ja sisustussuunnitteluun. Tilojen käyttöä tullaan seuraamaan aktiivisesti Rapalin käyttöastetta mittaavilla antureilla. Lisäksi olemme mukana Turku AMK:n Motti-tutkimushankkeessa, jonka aiemmin tehdyt akustiikkamittaukset ja henkilöstökysely toistetaan uusissa tiloissamme. Tätä kautta saamme myös puolueetonta tutkimustietoa käyttöömme. Haluamme tukea sisustussuunnittelun ja rakennetun ympäristön opetusta ja tutkimusta ja myös sitä kautta parhaiden työympäristöjen luomista”, jatkaa Terävä.

Isojen projektien läpiviennissä kokemus ja hyvä varautuminen auttavat pääsemään tavoitteisiin.  Ammattilaiset löytävät ratkaisut odottamattomiin tilanteisiin ja pitävät kokonaisuuden hallinnassa.  Jos haluat sparrailla toimiston muutosprojektista, ole mielellään yhteydessä. Me autamme!

Ota yhteyttä!