Sisustussuunnittelu Tiina Myller
Vantaa, 2016

Solteqin uusi työympäristö

Ohjelmistopalveluyhtiö Solteq Oyj halusi uuden Vantaan Aviabulevardilla sijaitsevan 200 henkilön työympäristönsä vastaavan yrityksen nykyisiä tarpeita ja tukevan erityisesti työn liikkuvaa ja sosiaalista luonnetta. Solteq valitsi Martela Lifecycle -elinkaarimallin mukaisen työympäristömuutoksen, joka kattaa määrittelyn, suunnittelun, toteutuksen ja tulevaisuuden ylläpidon.

”Perimmäisenä tavoitteenamme työympäristömuutoksessa oli lisätä työntekijöiden tyytyväisyyttä ja saada tilat viestimään arvojamme. Työntekijöiden hyvinvointi heijastuu väistämättä asiakkaisiimme. Muutoksella haetaan tietenkin myös kasvua”, Solteq Oyj:n Operations Manager Perttu Kulmala kertoo.

Toukokuussa 2016 Solteq pääsi viettämään uudenaikaisen monitilatoimiston tupaantuliaisia.

Osallistava työpaja tärkeässä roolissa

Työympäristön määrittely aloitettiin joulukuussa 2014 tarpeiden ja tavoitteiden selvittämisellä. Vuoden alussa toteutettiin työympäristökysely, perehdyttävä ja osallistava työpaja ja avainhenkilöhaastattelut. Näiden pohjalta muodostettiin kattava työympäristöraportti ja tilankäyttösuunnitelma.

”Halusimme jokaisen työntekijämme pääsevän osallistumaan ja antavan tietoa omasta näkökulmastaan. Emme halunneet perustaa suunnittelua olettamien varaan”, kertoo Kulmala. ”Seuraavaksi tehtiin suunnitelma siitä, missä minkäkinlaista työtä tehdään ja vasta tämän jälkeen sijoitettiin kalusteet pohjakuvaan.”

Suunnitteluvaiheessa Martela inventoi kalusteet ja toteutti tila- ja sisustussuunnitelman. Tämän jälkeen tehtiin ehdotus kalusteratkaisuista. Tuloksena oli yli sata jaettua työpistettä ja ainoastaan kaksi nimettyä työpistettä.

Kulmala on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Martelan kanssa. ”Uuteen toimistoon tuli erilaisia, erilasta työtä, erilaisia tarpeita tyydyttäviä ratkaisuja. Ihmiset saavat tehtävän mukaan valita sen tilan, mikä sinä päivänä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.”

Vanhat kalusteet kierrätettiin, uudet vuokrattiin

Martela toteutti työympäristömuutoksen, sisältäen myös muuton ja kalusteiden kierrätyksen. ”Meillä oli yllättävän paljon kalusteita ja olisi ollut käytännössä mahdotonta kierrättää ne itse. Meitä helpotti suunnattomasti se, että Martela pystyi toteuttamaan kierrätyspalvelun muuton yhteydessä.”

Solteq päätti vuokrata uudet kalusteet leasing-sopimuksella. ”Ratkaisu oli rahoitusmielessä meille järkevintä. Emme myöskään halunneet kiinnittää kalusteita kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, vaan haluamme pitää tilat ajantasaisina ja joustavani. Uusimalla kalusteita aika ajoin pysyy myös viihtyvyys parempana”, Kulmala sanoo.