Asiakkaidemme tyytyväisyys tulee aina olemaan yksi tärkeimmistä tavoitteistamme Martelassa. Mittaamme palautetta säännöllisesti sekä yksittäisten kohtaamisten tasolla että puolivuosittain tehtävällä asiakaskokemuskyselyllä. Elokuussa 2019 tehdyn asiakaskokemuskyselyn tulokset ovat valmiit. Tulokset koostuvat 585 henkilön vastauksista.
Vastauksissa tärkeimmiksi kriteereiksi työ- ja oppimisympäristökehittämisen kumppania valittaessa nousivat luotettavuus ja toimitusvarmuus (9,4; skaalalla 1-10), palveluiden sekä kalusteiden ja muiden tuotteiden laatu (9,3) sekä asiakaspalvelu (9,3). Martelan suorituskyky arvioitiin erittäin hyväksi ja arviot myötäilivät tärkeimpien kumppanivalinnan kriteerien painotusta. Työmme vastuullisen työ- ja oppimisympäristökehittämisen puolesta näkyi palautteessa ilahduttavasti, sillä ympäristövastuu nostettiin korkeimmalle sijalle Martelan toimintaa arvioitaessa. Myös palvelujen laatu arvioitiin tasaisen positiiviseksi, mikä osaltaan kertoo onnistumisista koko palveluketjun osalta.
Erityisesti mieltämme lämmitti kumppaniemme osoittama luottamus, joka näkyi nettosuositteluindeksin korkeassa tasossa. NPS (Kuinka todennäköisesti suosittelisit Martelaa ystävällesi tai kollegallesi?*) nousi entisestään tasolle 48, mikä on erinomainen tulos!**
Olemme erittäin kiitollisia kaikenlaisesta palautteesta ja kehitysideoista – ne auttavat meitä viemään toimintaamme ja yhteistyötä kumppaniemme kanssa eteenpäin. Saamamme palaute velvoittaa meitä työskentelemään entistä kovemmin, jotta onnistumme luomaan positiivisia kohtaamisia ja kokemuksia jatkossakin.
Lisätietoja:
Matti Rantaniemi, CEO, Martela Group
*asteikko 1-10, suosittelijat 9-10, neutraalit 7-8, kriittiset 1-6; laskentakaava: % suosittelijat - % kriittiset
**Taloustutkimuksen Toimisto 2018 -tutkimuksessa (8/18) toimialan NPS vaihteli -33-40 välillä.