Etätyö

Kun toimisto siirtyi kotiin

Koronapandemia on aikaansaanut yrityksissä monia nopeita muutoksia ja yllättäviä tarpeita.
Henkilöstöjohtajat ovat olleet kiireisiä miettiessään, miten henkilöstön työolosuhteet ja jaksaminen turvataan. Kun suuri osa henkilöstöstä on siirtynyt tekemään töitä kotonaan, pulssilla oleminen on haastavampaa.

Työ- ja oppimisympäristöjen asiantuntijayritys Martelalle tilanne on tuonut mukanaan mahdollisuuden testata tänä vuonna 75-vuotta täyttävän yrityksen ketteryyttä. Uusi tilanne on antanut myös mahdollisuuden miettiä, miten Martelassa voidaan tukea oman henkilöstön etätyöskentelyä. ”Suuri osa liiketoiminnastamme tähtää työn ja hyvinvoinnin tukemiseen ja on tärkeää, että suutarin lapsella on kengät tässäkin tilanteessa. Päätimme tarjota henkilöstöllemme mahdollisimman sujuvan työskentelyn myös toimiston ulkopuolella antamalla mahdollisuuden lainata työtuoli ja sähköpöytä kotiin. Lisäksi hankimme henkilöstön käyttöön taukoliikuntasovelluksen, jonka avulla voi tauottaa työpäiväänsä. Martelalaiset ovat ottaneet tuen ilolla vastaan. Henkilöstöjohtajille tämä tilanne on ollut haastava, mutta tuonut mukanaan myös mahdollisuuden luoda uusia tukemisen malleja”, kertoo Martelan henkilöstöjohtaja Kristiina Hoppu.