Torstaina 5.12.2024 valitaan vain suomalaista
Valitse työtä Suomeen – jotta hyvä saa palkkansa
Valitse työtä Suomeen -päivää vietetään 5.12.2024. Jo perinteeksi muodostunutta teemapäivää juhlitaan tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Päivä tunnettiin aiemmin nimellä Osta työtä Suomeen, mutta juhlavuoden kunniaksi sekä nimeä että ulkoasua on päivitetty. Sanoma on kuitenkin yhä sama: tarkoitus on saada jokainen meistä kiinnittämään huomiota omiin kulutusvalintoihimme ja valitsemaan kotimaista, jotta työpaikat säilyvät Suomessa ja uusia syntyy.
Avainlippu-tunnus takaa sen että, että valitsemasi tuote tai palvelu on luotettavaa, kotimaista työtä – ja sitä työtä on Suomessa vielä jatkossakin. Esimerkiksi Martelan Combo-kaapin osat tulevat Martela-konsernin Kiteellä sijaitsevalta, 35 henkeä työllistävältä komponenttitehdas Kidexiltä – lopullisen muotonsa kaappi saa Martelan Nummelan tehtaalla, joka työllistää 84 henkeä. Myös kaikki Martela Outletin käytetyt kalusteet kunnostetaan Nummelan tehtaan kalustekunnostusosastolla. Tuotteiden pitkäikäisyys on kiertotalouden kannalta yksi tärkeimmistä tuotteen ominaisuuksista. Martelan tehtaalla valmistettavien tuotteiden kestävyys on varmennettu tyyppihyväksyntätesteillä.
Tutkimuksien mukaan jopa 72 % suomalaisista haluaa tukea kotimaista työtä. Siksi 5.12. on taas hyvä päivä tehdä Suomea tukevia valintoja. Meidän jokaisen valinnoilla on merkitystä – ostamalla kotimaisia tuotteita tai palveluita luot työpaikkoja Suomeen. Kotimaisen tuotteen työllistävä vaikutus ja palvelun tai tuotteen sisältämät, suomalaisille tutut arvot, ovatkin hyviä syitä suosia suomalaista aina, kun siihen on mahdollisuus.